Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo
tiistai 28. huhtikuuta 2015
Kirkonkyläläisen Vantaa: töissä ja kotona kivikirkon kupeessa
Karoliina Junno-Huikari työskentelee Vantaan kaupunginmuseon tutkijana Kirkonkylä-projektissa sekä Vantaa-seuran toiminnanjohtajana. Hän asuu perheineen Kirkonkylässä, Nyknapaksen talossa. Elämä on parasta itse tehtynä, uskoo aktiivinen martta ja kertoo nauttivansa kaikenlaisesta käsillä tekemisestä puutarhanhoidosta perinnerakentamiseen. (Kuva: Iiris Huikari)
Elämäni on yhtä Kirkonkylää. Kotona, töissä ja vapaa-ajalla. Ja juuri niin haluan sen olevan.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Intendentin Vantaa: Colours of MyyrYork
Maija Kasvinen toimii Vantaan taidemuseon vastaavana intendenttinä. Maijan mielestä taide kuuluu kaikille ja siksi kaikkialle.
Myyrmäen asemalla tuoksuu maali. Colleget ja haalarit ovat maalin
täplittämiä, eikä ihme, sillä takana on monta viikkoa maalausta
valtavalla työmaalla.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Suunnittelututkijan Vantaa on muutostarina
Sari Hirvonen-Kantola toimii Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnassa tutkijatohtorina ja tutkimuskoordinaattorina. Kaupunkisuunnitteluhistoriikin kirjoittamisen jälkeen hän on palannut Vantaalle tarkastelemaan myös kaupunkisuunnittelun nykyisyyttä ja kaupunkikehittämisen tulevaisuutta.
Minä haluan tuon pestin. Tämä oli toinen kerta, kun minut valtasi vahva intuitio. Ensimmäisellä kerralla vaisto veti pohjoiseen opiskelemaan ja kolmannella valitsin elämänkumppanin. Nyt Vantaa etsi tekijää 50-vuotiaan kaupunkisuunnittelunsa historiikille1.
Sain avaimet kaikkiin kaupunkisuunnittelun arkistoihin ja työpisteen. Luin pari tuhatta suunnitelman selostusta ja tuhannen selvitystä. Haastattelin lähes kaikki, joiden nimet elivät vahvimmin asiakirjoissa tai jotka aloittivat uuden käänteen. Sytyttelin valoja viraston pimeille käytäville, ja sammutin jäljessäni. Tein selkoa kymmenistä tuhansista kilometreistäni; ne taisivat ylittää uskottavuuden rajat oululaisen verottajan silmissä.
perjantai 30. tammikuuta 2015
Päätoimittajan Vantaa: Satunnaisen kävijän mietteitä Vantaasta
Jorma Mukala on arkkitehtuurin ohella kiinnostunut mm. Beethovenista,
Wittgensteinista ja olutbaareista, joissa on levyautomaatti.
Miten Vantaa voisi olla enemmän? Minulle esitetty
kysymys hämmensi ja veti hiljaiseksi, sillä en tiedä Vantaasta juuri mitään (yli
puolet elämästäni olen elänyt Tampereella ja viimeiset kuusi vuotta Helsingissä).
Kun kuitenkin nyt vastaan, katselen Vantaata ohikulkijana tai satunnaisena
kävijänä, jolla ei ole tuntumaa olennaisuuksiin.
Tunnisteet:
arkkitehti,
arkkitehti-lehti,
beethoven,
helsinki,
heureka,
jorma mukala,
kivistö,
korso,
levyautomaatti,
mun vantaa,
myyrmäki,
olutbaari,
pariisi,
pasila,
porvoo,
resepti,
wittgenstein,
ydinkeskusta
torstai 8. tammikuuta 2015
tiistai 9. joulukuuta 2014
Yhdyskuntatutkijan Vantaa
Kaisa Schmidt-Thomé on kiinnostunut paitsi ihmisten
elämänkaaren maantieteestä ja kaupunkien kehittämisestä myös avartavasta
matkailusta, etenkin Ruhrin alueella, Saksassa. (kuva: Peter
Jacques)
Vantaa on keskellä kotiani,
jos ymmärrämme kodin seutuna eli laajempana eteläsuomalaisena elinpiirinäni.
Vantaa on kotieni
keskiarvo; eräänlainen välimuoto tai sekasikiö tuusulalaisen lapsuuteni ja
helsinkiläisen aikuisuuteni välissä.
Vantaa on maisemareitti,
jota kulkemalla olen nähnyt Suomen muuttuvan. Vantaakin on totuus Suomesta,
mutta leppoisammin kuin Espoo[1].
tiistai 18. marraskuuta 2014
Kehittämisarkkitehdin Vantaa: Vantaasta rohkea erottuja?
Sampo
Vallius nauttii sosiaalisen asuntokannan kehittämisen lisäksi luonnossa
liikkumisesta, puhuttelevasta arkkitehtuurista ja viimeisimpänä innostuksenaan
radioamatööritoiminnasta.
Tiedäthän sen tunteen, kun menet Suomessa lähes mihin
tahansa kaupunkiin, ja jotenkin kaikki näyttää niin tutulta? Aivan kuin olisit
käynyt täällä ennenkin – ja siis kuitenkaan oikeasti et ole. Ainakin minusta
tuntuu usein siltä, koska siinä määrin samalta meidän rakennuskantamme näyttää,
paikkakunnasta riippumatta.
tiistai 4. marraskuuta 2014
Kaupunkikehittäjän Vantaa: Mikä on kaupunki? Mitä on kaupunkikehittäminen?
Antti Tuomainen on Helsingin maalaiskunnassa syntynyt
ja Vantaan Hiekkaharjussa asuva kaupunkikehittämisestä vastaava johtaja
Skanskassa. Skanska kehittää Vantaalle Kivistön uutta kaupunkikeskusta yhdessä
NCC:n, HOK Elannon, Ruokakeskon ja Vantaan kaupungin kanssa.
Kuten kaupunkitutkija Karin Taipale aiemmassa Mun Vantaa-blogikirjoituksessa totesi, on käsityksemme toimivasta kaupunkirakenteesta
muuttumassa – emme enää kaipaa autoiluun perustuvaa moottoritieverkostojen ja
shoppailupeltihallien kaupunkia vaan joukkoliikenteeseen ja kaupunkikeskuksiin
perustuvaa inhimillistä, kestävää kaupunkia.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Arkeologin Vantaa: Historian kerroksellisuus ja Hakkilan kivisilta
Andreas Koivisto on salibandya harrastava arkeologi, joka työskentelee Vantaan kaupunginmuseolla. Kuva Hakkilan kivisillalta, taustalla Keravanjoki.
Tikkurilan itäpuolella Keravanjoen ylittävä Hakkilan
kivisilta on hyvin kerroksellinen ja merkittävä paikka sekä itselleni että
Vantaalle. Sen lisäksi, että sen ympärillä on pyörinyt iso osa elämästäni,
siinä kuvastuu hyvin myös Vantaan pitkä ja monipuolinen historia.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Kaavakehitysjohtajan Vantaa: Arkielämään laatua!
Hille Kaukonen (kuvassa toinen oikealta) on asuinympäristöjen laadusta ja viihtyisyydestä kiinnostunut arkkitehti.
Eikö kaavoituksessa ole tärkeintä määritellä hyvää
arkielämän laatua mahdollistavia seikkoja ja luoda mahdollisuus asukkaille
löytää oma henkinen koti ? Kumppanuuskaavoissa tulisi pyrkiä löytämään
olennaiset seikat hyvän ympäristön syntymiselle eikä pelkästään määritellä
fyysisiä seikkoja ja ulkonäköasioita. Kaavatyössä pitäisi enemmän pyrkiä
määrittelemään alueita arvopohjaisesti ja rohkeasti kehittää eri tyyppisille
ihmisille alueita, toiset haluavat urbaania, yhteisöllistä ja säpinää, toiset
kodikasta, hiljaista ja rauhaa. On paljon erilaisia asumistoiveita ja ne ovat
usein ristiriidassa. Ei siis pyritäkään tekemään kaikille kivaa vaan
monenlaisia erilaisia ympäristöjä eri paikoissa.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Kaupunkikehitysjohtajan Vantaa: Lapset, asiantuntijapalvelut ja keskustan kehitys
Juha Kostiainen on Tampereen yliopiston dosentti ja YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja.
Kaupungistumisen ja osaamispohjaisen talouden kehittymisen myötä Suomeen on syntymässä neljä vyöhykkeistä työssäkäyntialuetta. Etelä-Suomi on suurin näistä ja se muodostuu karkeasti ottaen Turku-Tampere-Lahti-Porvoo –kehän sisäpuolelle jäävästä alueesta. Kun kaupunkien sisäiset ja kaupunkien väliset joukkoliikenneyhteydet kehittyvät ja kun asiantuntijatyö muuttuu yhä mobiilimmaksi, työmarkkinat ovat saavutettavissa mistä tahansa. Kahdelle harvinaisemmankin ammatin osaajalle alue tarjoaa kiinnostavia uravaihtoehtoja ja yrityksille monipuolisen osaajapoolin.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Kaupunkikehittäjän Vantaa on tulevaisuuden kaupunki
Antti Pirhonen on sekä suunnittelu- että rakennusalalla laajasti toiminut kaupunkikehittäjä.
Terveiset
Espoosta! Minulle Vantaa on aina ollut dynaaminen tulevaisuuden kaupunki johon
tutustuin paremmin Marja-Vantaan yleiskaavallisen pohjoismaisen aatekilpailua
järjestettäessä vuonna 1992. Olin nuori kaupunkisuunnittelutaustainen SAFAn
kilpailusihteeri ja sain näköalapaikalta (parhaimmillaan ravintola Savoy)
seurata tuolloisen Vantaan kaupunkipolitiikan kiharia kiemuroita, joista
kehkeytyi kilpailullekin ohjelma. Konkreettinen tulos yleiskaavallisesta kilpailusta
jäi odotetun laihaksi. Prosessi itsessään kokosi ajatuksia ja määritteli tavoitteita
jota toimivat suuntaviittoina sittemmin pidetyille uusille kilpailuille ja laadituille
suunnitelmille joiden pohjalta Kivistön aluetta parhaillaan toteutetaan.
Tunnisteet:
antti lehto,
antti pirhonen,
aoa,
ennakkoluuloton,
espoo,
Europan 9,
keimola,
kivistö,
leinelä,
marja-vantaa,
ncc,
safa,
savoy,
selina anttinen,
tikkurila,
tulevaisuus,
verstas arkkitehdit,
vesa oiva,
wsp
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Yhteinen Vantaa: oma maa mansikka
Meillä kaikilla on oma, erityinen suhteemme kaupunkiin.
Kaupunkikokemukset ja -unelmat arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä
ovat kuitenkin usein yhteisiä. Jakamalla ajatuksiamme ja osallistumalla
yhteiseen tekemiseen hahmotamme entistä selvemmin, mikä kaupungissa on
olennaista nyt ja tulevaisuudessa.
perjantai 15. elokuuta 2014
Hentilän Vantaa on lastattu muistoilla
Helka-Liisa Hentilä on Oulun
yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani ja yhdyskuntasuunnittelun
professori, joka on asunut Vantaalla 1969-1980.
Muutin vanhempieni kanssa Laajasalosta silloiseen Helsingin maalaiskuntaan 1960-luvulla. Hakkilasta löytyi lisää asuinneliöitä ja oma piha. Koulumatkani vaihtui kaupunkikaduilta sorateille ja metsäpoluille. Talvisin kouluun hiihdettiin. Kuusikon kansakoulussakin hiihdettiin: luokan seinällä olleen kansanhiihtotaulukon värikkäät janat kasvoivat pituutta joka välitunnin jälkeen, kun olimme käyneet viereisessä metsässä sivakoimassa. Viikonloppuisin hiihtomatkat suuntautuivat Sotungin pelloille: vanhan heinäladon kupeessa oli hyvä paistatella päivää ja syödä eväitä. Yhtenä talvena latoa ei sitten enää ollut. Hakunilaa oli alettu rakentaa. Maalaiskunnasta kasvoi kaupunki.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Nuoren kaupunkilaisen Vantaa: Täällä kasvanut!
Nikolaos Giakoumis on hiusalaa opiskeleva Vantaan Nuorisovaltuuston
varapuheenjohtaja, jonka lempipuuhaa on vapaa aikana
rentoutuminen ja kuntosali.
Takapihalta katsoessani
aidanraoista, näkyy taustalla metsää ja kävelytie. Nyt on tultu jo kauemmas
Tikkurilan tai Koivukylän keskustan vilkkeestä ja ympärillä näyttää melkein
maalaismaisemalta. Kylä on täytetty suuriltaosin omakotitaloilla, ja sinnetänne
ripoteltu muutama rivitalo- ja paritaloalue, jossa itse olen pienen ikäni varttunut.
Päiväkummussa kulkeva, pistää merkille, että alueelta löytyy myös takapihan
takana olevan metsän kaltaisia alueita monista nurkista. Muutkaan viheralueet
kuten puistot, ei varmasti jää luonnon ystävältä huomaamatta, etenkin jos oman
kodin maisema on hyvin kerrostalovoittoinen.
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Kaupunkilaisen Vantaa: mun Rekola!
Pirjo Uutela on rekolalainen kahden lapsen äiti, joka nauttii niin kotoilusta kuin matkustamisesta hyvä ruoka ja juoma mielessään.
Kun
tulen kotiin keskustan hälinästä jo ison mäen kohdalla tunnen ihanan
rauhallisuuden tunteen. Koska päivät saattavat juosta sellaista kärrynpyörää,
että aina ei itsekkään meinaa perässä pysyä, on ihanaa, kun voi tulla paikkaan,
jossa aika on ikään kuin seisahtanut. Astuessani ulos autosta haistan ihanan
puun tuoksun, joissain laitetaan saunaa tulelle.
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Kaupunkiaktiivin Vantaa: Myyr York, Myyr York…
Petteri Niskanen on
asukkaiden oman tekemisen voimaan uskova kaupunkiaktiivi Myyrmäestä.
Maailmalla yleistynyt
julkisten katu-, puisto ja toritilojen elävöittäminen sekä yhteisöllisyyden ja ihmisten kohtaamisen
lisääntyminen on jalkautunut Myyrmäen kautta Vantaalle. Osana uudeksi urbanismiksi nimettyä kaupunkisuunnittelun
suuntausta luodaan muun ohessa viihtyisiä kaupunkiympäristöjä erityisesti yhteisöllisyyden
ja paikallisuuden korostamisen kautta. MYYRMÄKI-liike on parin viime
vuoden aikana aktiivisesti edistänyt
katutaidetta, graffiteja sekä lukuisia erilaisia kaupunkitapahtumia. Vantaalle on
elinvoimaohjelmaa myöten kaivattu eläviä keskustoja. Kaupungin hallinnollinen
keskusta Tikkurilassa tulee lähivuosina muuttamaan ilmettään perusteellisesti.
Kivistöön rakennetaan kokonaan uusi kaupunginosa keskustatoimintoineen. Näiden
lisäksi Vantaalta löytyy 4 - 6 keskustamaista aluetta, jotka odottavat kasvojen
kohotusta.
perjantai 6. kesäkuuta 2014
Kaupunkisuunnittelujohtajan Vantaa!
Tarja Laine on Vantaan kaupunkisuunnittelujohtaja, joka nauttii pyöräilystä ja kestävän kaupungin kehittämisestä.
Löysin Vantaan Otaniemen Teknillisen korkeakoulun ilmoitustaululta vuonna 1983. Pieni lappu: pitäisi tutkia vanhaa rakennuskantaa ja sitä, miten sitä oli käsitelty asemakaavoissa. Sain kesäprojektin kaavoitusosastolta yhdessä Mats Biströmin kanssa. Jaoimme kartan, kumpikin sai itää ja länttä.
perjantai 23. toukokuuta 2014
Raideaktiivin Vantaa: Asemien alennustila
Teemu Pyyluoma on toipuva korsolainen, nyttemmin helsinkiläinen kaupunkisuunnittelu- ja raideaktiivi.
Radanvarrelle rakennettaessa asema
on kaupunginosan keskus. Sitä kautta tullaan kylään ja muodostetaan siitä
ensimmäinen mielikuva. Asunnot kannattaa rakentaa mahdollisimman lähelle
asemaa, jotta junaan on lyhyt kävelymatka. Kauppa ja kahvio heti laiturin
vieressä on matkan varrella, asiakasvirran keskiössä, ja toimii myös
odotustilana. Olisihan nyt aivan idioottimaista ensin tehdä satojen miljoonien
hieno rata, ja sitten jättää sen parhaat paikat hyödyntämättä.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Kaupunkitutkijan Vantaa
Kaarin Taipale on kaupunkitutkija, jonka aiheita ovat kaupunkien, kestävän kehityksen ja rakennetun ympäristön muutokset ja globalisaation vaikutukset.
Ennenmuinoin ajateltiin, että liikenne yhdistää. Silloin
tuoreelta asfaltilta tuoksuvat moottoritiet ja niiden monikerroksiset
neliapilaliittymät olivat konkreettinen todiste edistyksestä. Vielä nytkin joissakin
pikkukaupungeissa kuvitellaan, että taajaman ulkopuolelle moottoritieristeyksen
ramppien kylkeen lanattavat pysäköintikentät ja niiden reunoilla sikin sokin ajelehtivat
peltihallit tarjoavat kansalaisille viihtyisän ympäristön viettää laatushoppailuaikaa.
– Ja sitten ollaan muka hämmästyneitä, että kaupunkikeskustat kuolevat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
























