Hentilän Vantaa on lastattu muistoilla

Helka-Liisa Hentilä on Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani ja yhdyskuntasuunnittelun professori, joka on asunut Vantaalla 1969-1980. 

Muutin vanhempieni kanssa Laajasalosta silloiseen Helsingin maalaiskuntaan 1960-luvulla. Hakkilasta löytyi lisää asuinneliöitä ja oma piha. Koulumatkani vaihtui kaupunkikaduilta sorateille ja metsäpoluille. Talvisin kouluun hiihdettiin. Kuusikon kansakoulussakin hiihdettiin: luokan seinällä olleen kansanhiihtotaulukon värikkäät janat kasvoivat pituutta joka välitunnin jälkeen, kun olimme käyneet viereisessä metsässä sivakoimassa. Viikonloppuisin hiihtomatkat suuntautuivat Sotungin pelloille: vanhan heinäladon kupeessa oli hyvä paistatella päivää ja syödä eväitä. Yhtenä talvena latoa ei sitten enää ollut. Hakunilaa oli alettu rakentaa. Maalaiskunnasta kasvoi kaupunki.

Kaupunginjohtajan Vantaa: Mun Vantaa!

Kari Nenonen on kaupungin johtamisen lisäksi kiinnostunut myös luonnossa liikkumisesta ja linnunlaulun kuuntelemisesta.

Vantaasta tuli minun Vantaani runsaat kaksi vuotta sitten kaupunginvaltuuston päätöksellä. Vantaasta tuli kotikaupunkini tasan kaksi vuotta sitten, maaliskuussa 2012, kun siirsin kirjani Vantaalle Tikkurilaan.

Vantaa oli aiemmin ollut minulle vain yksi suurista suomalaisista kaupungeista. Kaupunki, joka profiloitui ennen kaikkea lentokentällään, ja kaikella sillä, mitä siihen toimintaympäristöön liittyi. Yhdellä sanalla se oli Aviapolis. Muuten kaupungin profiili oli mielessäni lähinnä nopeasti kasvanut verkosto lähiöitä, jotka kävivät keskenään kilpailua hyvästä palveluvarustuksesta. Oli Martinlaakso, Myyrmäki, Korso, Hakunila, Koivukylä ja Tikkurila. Ja vielä Rekola, Tammisto, Seutula ja Helsingin pitäjän kirkko. Monta suomalaista keskikokoista kaupunkia tai kuntaa samojen rajojen sisällä.