Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

Näytetään tekstit, joissa on tunniste heureka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heureka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. tammikuuta 2015

Päätoimittajan Vantaa: Satunnaisen kävijän mietteitä Vantaasta

































Jorma Mukala on arkkitehtuurin ohella kiinnostunut mm. Beethovenista, Wittgensteinista ja olutbaareista, joissa on levyautomaatti.


Miten Vantaa voisi olla enemmän? Minulle esitetty kysymys hämmensi ja veti hiljaiseksi, sillä en tiedä Vantaasta juuri mitään (yli puolet elämästäni olen elänyt Tampereella ja viimeiset kuusi vuotta Helsingissä). Kun kuitenkin nyt vastaan, katselen Vantaata ohikulkijana tai satunnaisena kävijänä, jolla ei ole tuntumaa olennaisuuksiin.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Arkeologin Vantaa: Historian kerroksellisuus ja Hakkilan kivisilta

























Andreas Koivisto on salibandya harrastava arkeologi, joka työskentelee Vantaan kaupunginmuseolla. Kuva Hakkilan kivisillalta, taustalla Keravanjoki.


Tikkurilan itäpuolella Keravanjoen ylittävä Hakkilan kivisilta on hyvin kerroksellinen ja merkittävä paikka sekä itselleni että Vantaalle. Sen lisäksi, että sen ympärillä on pyörinyt iso osa elämästäni, siinä kuvastuu hyvin myös Vantaan pitkä ja monipuolinen historia.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kaupunkikehitysjohtajan Vantaa: Lapset, asiantuntijapalvelut ja keskustan kehitys


































Juha Kostiainen on Tampereen yliopiston dosentti ja YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja.

Kaupungistumisen ja osaamispohjaisen talouden kehittymisen myötä Suomeen on syntymässä neljä vyöhykkeistä työssäkäyntialuetta. Etelä-Suomi on suurin näistä ja se muodostuu karkeasti ottaen Turku-Tampere-Lahti-Porvoo –kehän sisäpuolelle jäävästä alueesta. Kun kaupunkien sisäiset ja kaupunkien väliset joukkoliikenneyhteydet kehittyvät ja kun asiantuntijatyö muuttuu yhä mobiilimmaksi, työmarkkinat ovat saavutettavissa mistä tahansa. Kahdelle harvinaisemmankin ammatin osaajalle alue tarjoaa kiinnostavia uravaihtoehtoja ja yrityksille monipuolisen osaajapoolin.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Nuoren kaupunkilaisen Vantaa: Täällä kasvanut!



Nikolaos Giakoumis on hiusalaa opiskeleva Vantaan Nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja, jonka lempipuuhaa on vapaa aikana rentoutuminen ja kuntosali.

Takapihalta katsoessani aidanraoista, näkyy taustalla metsää ja kävelytie. Nyt on tultu jo kauemmas Tikkurilan tai Koivukylän keskustan vilkkeestä ja ympärillä näyttää melkein maalaismaisemalta. Kylä on täytetty suuriltaosin omakotitaloilla, ja sinnetänne ripoteltu muutama rivitalo- ja paritaloalue, jossa itse olen pienen ikäni varttunut. Päiväkummussa kulkeva, pistää merkille, että alueelta löytyy myös takapihan takana olevan metsän kaltaisia alueita monista nurkista. Muutkaan viheralueet kuten puistot, ei varmasti jää luonnon ystävältä huomaamatta, etenkin jos oman kodin maisema on hyvin kerrostalovoittoinen.