Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kaupunkikehitysjohtajan Vantaa: Lapset, asiantuntijapalvelut ja keskustan kehitys


































Juha Kostiainen on Tampereen yliopiston dosentti ja YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja.

Kaupungistumisen ja osaamispohjaisen talouden kehittymisen myötä Suomeen on syntymässä neljä vyöhykkeistä työssäkäyntialuetta. Etelä-Suomi on suurin näistä ja se muodostuu karkeasti ottaen Turku-Tampere-Lahti-Porvoo –kehän sisäpuolelle jäävästä alueesta. Kun kaupunkien sisäiset ja kaupunkien väliset joukkoliikenneyhteydet kehittyvät ja kun asiantuntijatyö muuttuu yhä mobiilimmaksi, työmarkkinat ovat saavutettavissa mistä tahansa. Kahdelle harvinaisemmankin ammatin osaajalle alue tarjoaa kiinnostavia uravaihtoehtoja ja yrityksille monipuolisen osaajapoolin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kaupunkikehittäjän Vantaa on tulevaisuuden kaupunki


























Antti Pirhonen on sekä suunnittelu- että rakennusalalla laajasti toiminut kaupunkikehittäjä.

Terveiset Espoosta! Minulle Vantaa on aina ollut dynaaminen tulevaisuuden kaupunki johon tutustuin paremmin Marja-Vantaan yleiskaavallisen pohjoismaisen aatekilpailua järjestettäessä vuonna 1992. Olin nuori kaupunkisuunnittelutaustainen SAFAn kilpailusihteeri ja sain näköalapaikalta (parhaimmillaan ravintola Savoy) seurata tuolloisen Vantaan kaupunkipolitiikan kiharia kiemuroita, joista kehkeytyi kilpailullekin ohjelma. Konkreettinen tulos yleiskaavallisesta kilpailusta jäi odotetun laihaksi. Prosessi itsessään kokosi ajatuksia ja määritteli tavoitteita jota toimivat suuntaviittoina sittemmin pidetyille uusille kilpailuille ja laadituille suunnitelmille joiden pohjalta Kivistön aluetta parhaillaan toteutetaan.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Yhteinen Vantaa: oma maa mansikka




Meillä kaikilla on oma, erityinen suhteemme kaupunkiin. Kaupunkikokemukset ja -unelmat arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä ovat kuitenkin usein yhteisiä. Jakamalla ajatuksiamme ja osallistumalla yhteiseen tekemiseen hahmotamme entistä selvemmin, mikä kaupungissa on olennaista nyt ja tulevaisuudessa.

perjantai 15. elokuuta 2014

Hentilän Vantaa on lastattu muistoilla



































Helka-Liisa Hentilä on Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani ja yhdyskuntasuunnittelun professori, joka on asunut Vantaalla 1969-1980. 

Muutin vanhempieni kanssa Laajasalosta silloiseen Helsingin maalaiskuntaan 1960-luvulla. Hakkilasta löytyi lisää asuinneliöitä ja oma piha. Koulumatkani vaihtui kaupunkikaduilta sorateille ja metsäpoluille. Talvisin kouluun hiihdettiin. Kuusikon kansakoulussakin hiihdettiin: luokan seinällä olleen kansanhiihtotaulukon värikkäät janat kasvoivat pituutta joka välitunnin jälkeen, kun olimme käyneet viereisessä metsässä sivakoimassa. Viikonloppuisin hiihtomatkat suuntautuivat Sotungin pelloille: vanhan heinäladon kupeessa oli hyvä paistatella päivää ja syödä eväitä. Yhtenä talvena latoa ei sitten enää ollut. Hakunilaa oli alettu rakentaa. Maalaiskunnasta kasvoi kaupunki.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Nuoren kaupunkilaisen Vantaa: Täällä kasvanut!



Nikolaos Giakoumis on hiusalaa opiskeleva Vantaan Nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja, jonka lempipuuhaa on vapaa aikana rentoutuminen ja kuntosali.

Takapihalta katsoessani aidanraoista, näkyy taustalla metsää ja kävelytie. Nyt on tultu jo kauemmas Tikkurilan tai Koivukylän keskustan vilkkeestä ja ympärillä näyttää melkein maalaismaisemalta. Kylä on täytetty suuriltaosin omakotitaloilla, ja sinnetänne ripoteltu muutama rivitalo- ja paritaloalue, jossa itse olen pienen ikäni varttunut. Päiväkummussa kulkeva, pistää merkille, että alueelta löytyy myös takapihan takana olevan metsän kaltaisia alueita monista nurkista. Muutkaan viheralueet kuten puistot, ei varmasti jää luonnon ystävältä huomaamatta, etenkin jos oman kodin maisema on hyvin kerrostalovoittoinen.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kaupunkilaisen Vantaa: mun Rekola!


































Pirjo Uutela on rekolalainen kahden lapsen äiti, joka nauttii niin kotoilusta kuin matkustamisesta hyvä ruoka ja juoma mielessään.

Kun tulen kotiin keskustan hälinästä jo ison mäen kohdalla tunnen ihanan rauhallisuuden tunteen. Koska päivät saattavat juosta sellaista kärrynpyörää, että aina ei itsekkään meinaa perässä pysyä, on ihanaa, kun voi tulla paikkaan, jossa aika on ikään kuin seisahtanut. Astuessani ulos autosta haistan ihanan puun tuoksun, joissain laitetaan saunaa tulelle.


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kaupunkiaktiivin Vantaa: Myyr York, Myyr York…



Petteri Niskanen on asukkaiden oman tekemisen voimaan uskova kaupunkiaktiivi Myyrmäestä.


Maailmalla yleistynyt julkisten katu-, puisto ja toritilojen elävöittäminen sekä yhteisöllisyyden ja ihmisten kohtaamisen lisääntyminen on jalkautunut Myyrmäen kautta Vantaalle. Osana uudeksi urbanismiksi nimettyä kaupunkisuunnittelun suuntausta luodaan muun ohessa viihtyisiä kaupunkiympäristöjä erityisesti yhteisöllisyyden ja paikallisuuden korostamisen kautta. MYYRMÄKI-liike on parin viime vuoden  aikana aktiivisesti edistänyt katutaidetta, graffiteja sekä lukuisia erilaisia kaupunkitapahtumia. Vantaalle on elinvoimaohjelmaa myöten kaivattu eläviä keskustoja. Kaupungin hallinnollinen keskusta Tikkurilassa tulee lähivuosina muuttamaan ilmettään perusteellisesti. Kivistöön rakennetaan kokonaan uusi kaupunginosa keskustatoimintoineen. Näiden lisäksi Vantaalta löytyy 4 - 6 keskustamaista aluetta, jotka odottavat kasvojen kohotusta.