Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

torstai 17. huhtikuuta 2014

Dixin suunnittelijan Vantaa: Kurkistus aidan taakse


Panu Härmävaara on arkkitehti, joka työskentelee Dixiä suunnittelevassa arkkitehtitoimistossa (Lahdelma & Mahlamäki). Kirjoittajan mielestä kaupunkeja voidaan täydentää pitkään kypsytetyillä rakennuksilla.


Pitkä vihreä työmaa-aita on rajannut reilun vuoden ajan Tikkurilan 1. laiturin reunustaa. Aidan kurkistusluukuista on voinut nähdä pienen palan työmaata. Kun rakennus nousi työmaa-aidan yli, ei ollut enää mikään salaisuus, että tälle paikalle nousee Tikkurilan uusi toimisto- ja liikekeskus Dixi




Rakentaminen alkoi vuosi sitten. Ensimmäiset kerrat työmaalla ihmettelimme katulinjan alapuolelle muotitettuja perustuksia. Piirretyt kellareiden ja porrastornien paikat hahmottuivat tontille. Ja tuli selväksi, miten valtavasta rakennuksesta on kyse. Taitaa muuten olla Suomen pisin rakennus?




























Dixi harjakorkeudessa huhtikuussa 2014.



Perustusten muotit tontilla, josta hahmotettavissa pääsisäänkäynnin vino seinä (helmikuu 2013).

Toimistomme on suunnitellut rakennusta neljä vuotta. Se oli vuosi 2010, jolloin Euroopan ilmatila oli suljettuna Islannin tulivuoren purkauksen vuoksi. Pääsuunnittelija Rainer Mahlamäki muistelee piirtäneensä junassa ensimmäiset viivat tulevasta matkakeskuksesta. Viimeiset kaksi vuotta projektia on hoitanut vähintään kolme henkilöä täyspäiväisesti. Parhaimmillaan remmissä on yhtä aikaa kuusikin arkkitehtia. Kukin työskentelee vähän omilla osa-alueillaan Teemu Seppälän laatimien raamien mukaan.























Nämä liikenneympyrän yläpuolella olevat teräsrakenteet ovat jääneet suurelta osin levytysten ja välipohjien taakse piiloon. Niitä ihailtiin syyskuussa 2013.

Tämä – monessakin mielessä pitkä projekti – on tuonut minut Vantaalle. Tikkurilasta on tullut yllättäen merkittävä jakso elämääni. Kuukausittain ja välillä viikoittain tulee käytyä työmaalla. Aseman seutu kuhisee elämää: katusoittajia, tavallisia tikkurilalaisia, ohikulkumatkaajia ja rakentajia. Pölyä nousee ja ääniä kuuluu; Pöhinää siis riittää. Se on kapea, mutta intensiivinen siivu kaupunkia, jossa vierailen. 























Näkymät etelään kahdeksannen kerroksen holvilta syyskuussa 2013. Tämän päälle tulossa vielä muutama toimistokerros.

Pojoispään ajorampin teräsrakenteet valmiina syyskuussa 2013. Polkupyöräparkki löytyy tämän edestä lokakuussa 2014.

Dixin harjannostajaisia vietettiin reilu viikko sitten. Rakennuksen kaikki 12 kerrosta on saavutettu noin 300 harjannostajaisiin osallistuneen työmiehen ja heitä tukevien joukkojen voimin. Tässä ensimmäisessä vaiheessa rakennus sisältää bussiterminaalin, kauppakeskuksen, pysäköintilaitoksen ja toimistotornin. Tiloista lähes kaikki on jo vuokrattu. Toimistojen väliseinät ovat paikallaan, liiketilakerros kertaalleen maalattu. Ylimmistä kerroksista näkyy pitkälle, ikkunoista katsellessa siintää horisontti ja etualalla pysäköintitalon tulevat viherkattopinnat.


Pysäköintitasojen muotituksessa ja raudoituksessa on ollut suuri työ. Tässä rakentuu yksi kerros kierreajoramppia ja niiden sulassapitoputkistot joulukuussa 2013.

Yksi osa yhteispeliä on ollut yhteensovitus asemakeskuksen ja asemasillan välillä. Asemasilta on tamperelaisten Aihio Arkkitehtien suunnittelema. Käyttöönotto edellyttää, että molemmat osat valmistuvat aikataulussa lokakuussa 2014. Kulkuyhteys on muuten valmis, mutta viimeinen sillalle kurottuva liukuporras odottaa asennusta. Näyttää siltä, että elementit, joita näyttöruuduilla on hartaasti liikuteltu, naksahtavat työmiesten käsissä vihdoin paikoilleen.



Vetovoimainen kauppapaikka? Rakennetaan tähän vielä katto ja lasiseinät, niin sitten... (helmikuu 2014).

Tässä vaiheessa rakennus päättyy eteläpäässä kuin veitsellä leikaten. Harja on korkealla. Kun rakentaminen jatkuu seuraaviin vaiheeseen, katon harja viettää 12 kerroksesta 6 kerrokseen ja nousee siitä vielä kertaalleen ylös 8 kerrokseen. Rakennus kääritään ympäri vaalealla julkisivulla. Se tuo lopulta tälle rakennukselle ominaisen ilmeen. Pystyraidoitus näyttäisi toimivan sillä tavalla kuin mallityöskentely ja visualisoinnit ovat antaneet odottaa. Rei'ityksen luoma läpikuultavuus ja valon vaihtelu tuovat pintaan nähtävästi vielä oman vivahteensa. 



Dixin ulkoasun kokoava vaalea "kääre" on parhaiten nähtävillä Ratatien puolelta, jonne ei vielä huhtikuussa 2014 ole yleisöllä pääsyä. Lokakuussa vallataan katu!























Ratatielle on muodostumassa katutila viereisten asuinkerrostalojen noustessa samaan tahtiin huhtikuussa 2014. Enää puuttuvat kadunpäällysteet ja valaisimet, jotka vielä jäsentävät kadun. Olisiko tässä ainesta jopa bulevardiksi?







Inspiroivimmat paikat ovat niitä, joille ei ole löytynyt käyttötarkoitusta 
(huhtikuu 2014. Osaatteko arvata, mistä kohdasta taloa tämä on?


Kollegat ihmettelemässä taloa.

Jatkamme tästä vielä neljä vuotta rakentamista, lokakuuhun 2018. Vaikka suunnittelun ja rakentamisen aika on pitkä, se on pieni hetki rakennuksen koko elinkaaressa. Se miten rakennusta käytetään ja millaisia merkityksiä se vuosien varrella muodostaa jää kaupunkilaisten harkittavaksi. Tällainen rakennus on käytössä pitkään. On erityistä olla mukana hankkeessa, jonka tietää olevan myös osa tulevien sukupolvien kaupunkielämää. Kun työmaa-aidat kaatuvat, mun Vantaa on sun Vantaa.