Yhteinen Vantaa: oma maa mansikka

Meillä kaikilla on oma, erityinen suhteemme kaupunkiin. Kaupunkikokemukset ja -unelmat arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä ovat kuitenkin usein yhteisiä. Jakamalla ajatuksiamme ja osallistumalla yhteiseen tekemiseen hahmotamme entistä selvemmin, mikä kaupungissa on olennaista nyt ja tulevaisuudessa.

Hentilän Vantaa on lastattu muistoilla

Helka-Liisa Hentilä on Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani ja yhdyskuntasuunnittelun professori, joka on asunut Vantaalla 1969-1980. 

Muutin vanhempieni kanssa Laajasalosta silloiseen Helsingin maalaiskuntaan 1960-luvulla. Hakkilasta löytyi lisää asuinneliöitä ja oma piha. Koulumatkani vaihtui kaupunkikaduilta sorateille ja metsäpoluille. Talvisin kouluun hiihdettiin. Kuusikon kansakoulussakin hiihdettiin: luokan seinällä olleen kansanhiihtotaulukon värikkäät janat kasvoivat pituutta joka välitunnin jälkeen, kun olimme käyneet viereisessä metsässä sivakoimassa. Viikonloppuisin hiihtomatkat suuntautuivat Sotungin pelloille: vanhan heinäladon kupeessa oli hyvä paistatella päivää ja syödä eväitä. Yhtenä talvena latoa ei sitten enää ollut. Hakunilaa oli alettu rakentaa. Maalaiskunnasta kasvoi kaupunki.