Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Suunnittelututkijan Vantaa on muutostarina



 





























 




Sari Hirvonen-Kantola toimii Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnassa tutkijatohtorina ja tutkimuskoordinaattorina. Kaupunkisuunnitteluhistoriikin kirjoittamisen jälkeen hän on palannut Vantaalle tarkastelemaan myös kaupunkisuunnittelun nykyisyyttä ja kaupunkikehittämisen tulevaisuutta.


Minä haluan tuon pestin. Tämä oli toinen kerta, kun minut valtasi vahva intuitio. Ensimmäisellä kerralla vaisto veti pohjoiseen opiskelemaan ja kolmannella valitsin elämänkumppanin. Nyt Vantaa etsi tekijää 50-vuotiaan kaupunkisuunnittelunsa historiikille1.

Sain avaimet kaikkiin kaupunkisuunnittelun arkistoihin ja työpisteen. Luin pari tuhatta suunnitelman selostusta ja tuhannen selvitystä. Haastattelin lähes kaikki, joiden nimet elivät vahvimmin asiakirjoissa tai jotka aloittivat uuden käänteen. Sytyttelin valoja viraston pimeille käytäville, ja sammutin jäljessäni. Tein selkoa kymmenistä tuhansista kilometreistäni; ne taisivat ylittää uskottavuuden rajat oululaisen verottajan silmissä.



Asiakirjat paisuivat vuosikymmenten kuluessa ja kertoivat kaupunkisuunnittelun muutoksesta. Ne kuvasivat aina jotakin, mitä ei vielä ollut, sen saavuttamisen haasteet tavoitteenasetteluihin kätkien. Haastateltavani sen sijaan avasivat käytännön ulottuvuudet. Vantaalaiset virkamiehet ja -naiset jäsensivät suunnitteluhistoriaa tunnemuistoin: he kuvasivat jännitystä, turhautumista, oivalluksia, suuttumusta, surua, yllättymistä ja ylpeyttä työstään. Siinä minä istuin milloin missäkin nauhurini kanssa, myötäeläen ja oppien.

Minulle Vantaa on muutostarina ja kaupunkisuunnittelun tutkijan korkeakoulu. Olen kiitollinen tästä vastavalmistuneena saamastani virkauran mittaisesta perspektiivistä.

























On lähes kuin olisin ollut 50-luvulla
käynnistämässä Vantaan maalaiskunnan maankäytön suunnittelua,
60-luvulla laskemassa pääradan junaliikennettä, luonnostelemassa suunnittelijahuumorin ryydittämänä Kehä III:a ja valtateitä, kiipeämässä täpötäyteen yleisötilaisuuteen ikkunan kautta ja neuvottelemassa ensimmäisestä aluerakennushankkeesta,

70-luvulla puolustamassa kunnan itsenäisyyttä osoittamalla sen kyvyn yhdyskuntarakenteen hallintaan massiivisesta muuttoliikkeestä huolimatta, kohta yllättymässä kaupunkikasvun hidastumisesta ja toivomassa resursseja keskeneräisten keskusten asemakaavoitukseen, sekä todistamassa vielä yhden keskuksen alkusysäystä keski-Vantaalle,

80-luvulla parantamassa asukkaiden elinympäristöä ja ihmettelemässä yritysten teettämiä Not a Real -tasekaavoja,

90-luvulla uskomassa kuntalaispalvelujen kasvottamiseen, harkitsemassa suunnittelumahdollisuuksia aiempaa tarkemmin, käynnistämässä yrityspalveluverkostoa, hoksaamassa lentokenttäkaupungin mahdollisuuksia sekä


2000-luvulla tehostamassa toimintatapoja ja toteuttamassa megahankkeita.

























Ainakin olin kirjoittamassa tarinaa ruraalin maalaiskunnan kasvusta urbaaniksi Aviapolikseksi. Nyttemmin Kielotien viraston ovesta astuessani on vahtimestari monien muiden tavoin vaihtunut. Nämä uudetkin kasvot laskevat leikkiä ja tekevät yhteistyötä. Toisin kuin hissi, joka ei enää liikahda ilman kulkukorttia.

1Hirvonen, Sari (2005) Ruraali urbaani: Vantaan kaupunkisuunnittelun historia. Vantaan kaupunkisuunnittelu 8/2005, C18:2005.