Jorma Mukala on arkkitehtuurin ohella kiinnostunut mm. Beethovenista,
Wittgensteinista ja olutbaareista, joissa on levyautomaatti.
Miten Vantaa voisi olla enemmän? Minulle esitetty
kysymys hämmensi ja veti hiljaiseksi, sillä en tiedä Vantaasta juuri mitään (yli
puolet elämästäni olen elänyt Tampereella ja viimeiset kuusi vuotta Helsingissä).
Kun kuitenkin nyt vastaan, katselen Vantaata ohikulkijana tai satunnaisena
kävijänä, jolla ei ole tuntumaa olennaisuuksiin.
Ensimmäinen mieleeni tuleva kiintopiste
Vantaa-aiheesta on Tikkurila. Sen olen aina tiennyt varmasti olevan Vantaata ja
se on junamatkalla ollut merkki siitä, että Helsinki häämöttää. Hyvänä
kakkosena Vantaa-mielikuvissani on lentokenttä: kun lähden vaikkapa Helsinki-Pariisi-lennolle,
matkan ensimmäinen etappi on Vantaa – tosin lentoasemalla on aina ensisijaisesti
lentoasemalla, ei missään kaupungissa – ja kun lentokone laskeutuu, en tiedä
minkä kunnan alueella ollaan, mutta bussilla tai junalla pääsee viralliseen
Pariisiin. Vantaasta mieleeni tulee myös Myyrmäki, jonne muutama vuosi sitten menin
leikkimieliselle tutkimusmatkalle tehdäkseni havaintoja ”vantaalaisuudesta”, tosin kyse taisi olla nimenomaan
”länsi-vantaalaisuudesta”. Junamatka sujui hyvin ja Myyrmäessä aseman kohta jäi
mieleen jännänä tilana, jossa rata meni ylhäällä ja radan alapuolinen kohta
tuntui inspiroivalta arkisessa ja ristiriitaisessa urbaanisuudessaan.
Ymmärsin, ettei näistä kolmesta mielikuvasta oikein
saa rakennettua mielipiteitä Vantaan kaupunkisuunnittelullisesta kokonaisuudesta,
tai juuri mistään paitsi omasta tietämättömyydestäni. Päätinkin illalla kotona
levittää pääkaupunkiseudun isohkon kartan olohuoneen lattialle. Piirsin Vantaan
rajat paksulla punaisella tussilla ja ratalinjat vastaavasti mustalla. Kehä- ja
muut päätiet hahmottuivat kartassa hyvin oransseina ja vihreinä viivoina. Katselen
tulosta. Pystysuuntaiset liikenneviivat muodostavat kartalle viuhkamaisen
rakenteen, ja viivat lähenevät toisiaan ja tunnelma tiivistyy Helsingin
niemellä. Kartalla erottuvat myös liikenneväylien kehämäiset kaaret, joiden
säteiden summittaisessa keskipisteessä näyttää olevan Helsingin ydinkeskusta.
Rannan suunnassa kaartuilee metro- ja tielinja.
Kartalla Vantaa hahmottuu vaakasuuntaisena
alueena, jonka keskivaiheilla on lentokentän tunnistettava suorien viivojen kuvio.
Rakennetut alueet muodosta tasaista kenttää, vaan alueet seurailevat tasaisena
ketjuna pohjoiseen ja länteen suuntaavia ratalinjoja ja rantaa myötäilevää
metro- ja tielinjaa. Esimerkiksi Pasilasta pohjoiseen rakennetut alueet
seuraavat toisiaan varsin samanlaisena ”lämpäreiden ketjuna” Keravalle asti,
jossa karttani loppuu. Vantaan ja Helsingin raja ei hahmotu kaupunkirakenteena
tai -rakenteessa, vaikka kartalla raja näkyy punaisena tussiviivana.
Karttaa katsellessani ymmärrän että Vantaa,
Helsinki ja Espoo ovat kaupunkirakenteellisesti samaa kokonaisuutta, jonka mielikuvallinen
urbaani keskus on omien kokemusteni mukaan Töölönlahden ja meren välissä.
Hallinnollisesti kunnat ovat erillisiä, mutta kartasta erillisyyttä ei huomaa. Lukuisat
rakennetut alueet hahmottuvat, mutta ne kieltäytyvät ryhmittymästä kolmeksi
erilliseksi kunnaksi, vaikka miten päin katselisi. Tällainen jatkuva rakenne on
vakiotilanne urbaaneilla alueilla. Kaupunkirakenteen voimalinjat hävittävät
hallinnolliset rajat lähes näkymättömiin. Sivuhuomautuksena on pakko tässä
vaiheessa mainita: en kannata kuntien yhdistämistä, sillä en usko keskittämisen
tuottamiin iloihin, mutta yhteistyöstä uskon kaikkien hyötyvän.
Karttakokemus vastaa myös junan ikkunan läpi
tekemiäni havaintoja ja satunnaisten tutustumiskierrosteni antia. Eri
vuosikymmenten rakentaminen erottuu - tuolla on muutama 50-luvun rapattu
kerrostalo talo, tässä 70-luvun harmaa elementtitaloryhmä ja tuossa 90-luvun valkean
abstraktia - mutta en tiedä olenko Helsingissä vai Vantaalla vai Espoossa. Aluetta
on vaikea tunnistaa nopeasti rakennetun ympäristön perusteella. Mieleeni palaa
kysymys, miten Vantaa voisi olla enemmän.
Vantaata en pysty mieltämään yhdeksi
kaupunkimaiseksi kokonaisuudeksi; Porvoon jostain syystä pystyn, ehkä vanhan
Porvoon omaperäisen voiman takia. Vantaa voisi olla enemmän, jos sen erilliset
kaupunginosat, keskukset olisivat jokainen erikseen enemmän. Tarkoitan Korson,
Kivistön, Myyrmäen ja muiden kaupunginosien kehittämistä omanlaisikseen
”kyliksi”. Tikkurilalla on jo tunnistettavaa karaktääriä: joki, vanha tehdas,
Heureka & omaperäinen silta ja vanha asema. Myös eri vuosikymmenet jo
näkyvät, on myönteisessä mielessä hyppysellinen historiallisuutta. On
kiinnostavaa nähdä miten nykyinen melko massiivinen rakentaminen Tikkurilan
omaperäisyyttä edistää. Ristiriidatkin voivat olla kiinnostavia.