Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

perjantai 30. tammikuuta 2015

Päätoimittajan Vantaa: Satunnaisen kävijän mietteitä Vantaasta

































Jorma Mukala on arkkitehtuurin ohella kiinnostunut mm. Beethovenista, Wittgensteinista ja olutbaareista, joissa on levyautomaatti.


Miten Vantaa voisi olla enemmän? Minulle esitetty kysymys hämmensi ja veti hiljaiseksi, sillä en tiedä Vantaasta juuri mitään (yli puolet elämästäni olen elänyt Tampereella ja viimeiset kuusi vuotta Helsingissä). Kun kuitenkin nyt vastaan, katselen Vantaata ohikulkijana tai satunnaisena kävijänä, jolla ei ole tuntumaa olennaisuuksiin.



Ensimmäinen mieleeni tuleva kiintopiste Vantaa-aiheesta on Tikkurila. Sen olen aina tiennyt varmasti olevan Vantaata ja se on junamatkalla ollut merkki siitä, että Helsinki häämöttää. Hyvänä kakkosena Vantaa-mielikuvissani on lentokenttä: kun lähden vaikkapa Helsinki-Pariisi-lennolle, matkan ensimmäinen etappi on Vantaa – tosin lentoasemalla on aina ensisijaisesti lentoasemalla, ei missään kaupungissa – ja kun lentokone laskeutuu, en tiedä minkä kunnan alueella ollaan, mutta bussilla tai junalla pääsee viralliseen Pariisiin. Vantaasta mieleeni tulee myös Myyrmäki, jonne muutama vuosi sitten menin leikkimieliselle tutkimusmatkalle tehdäkseni havaintoja  ”vantaalaisuudesta”, tosin kyse taisi olla nimenomaan ”länsi-vantaalaisuudesta”. Junamatka sujui hyvin ja Myyrmäessä aseman kohta jäi mieleen jännänä tilana, jossa rata meni ylhäällä ja radan alapuolinen kohta tuntui inspiroivalta arkisessa ja ristiriitaisessa urbaanisuudessaan.

Ymmärsin, ettei näistä kolmesta mielikuvasta oikein saa rakennettua mielipiteitä Vantaan kaupunkisuunnittelullisesta kokonaisuudesta, tai juuri mistään paitsi omasta tietämättömyydestäni. Päätinkin illalla kotona levittää pääkaupunkiseudun isohkon kartan olohuoneen lattialle. Piirsin Vantaan rajat paksulla punaisella tussilla ja ratalinjat vastaavasti mustalla. Kehä- ja muut päätiet hahmottuivat kartassa hyvin oransseina ja vihreinä viivoina. Katselen tulosta. Pystysuuntaiset liikenneviivat muodostavat kartalle viuhkamaisen rakenteen, ja viivat lähenevät toisiaan ja tunnelma tiivistyy Helsingin niemellä. Kartalla erottuvat myös liikenneväylien kehämäiset kaaret, joiden säteiden summittaisessa keskipisteessä näyttää olevan Helsingin ydinkeskusta. Rannan suunnassa kaartuilee metro- ja tielinja.


Kartalla Vantaa hahmottuu vaakasuuntaisena alueena, jonka keskivaiheilla on lentokentän tunnistettava suorien viivojen kuvio. Rakennetut alueet muodosta tasaista kenttää, vaan alueet seurailevat tasaisena ketjuna pohjoiseen ja länteen suuntaavia ratalinjoja ja rantaa myötäilevää metro- ja tielinjaa. Esimerkiksi Pasilasta pohjoiseen rakennetut alueet seuraavat toisiaan varsin samanlaisena ”lämpäreiden ketjuna” Keravalle asti, jossa karttani loppuu. Vantaan ja Helsingin raja ei hahmotu kaupunkirakenteena tai -rakenteessa, vaikka kartalla raja näkyy punaisena tussiviivana.

Karttaa katsellessani ymmärrän että Vantaa, Helsinki ja Espoo ovat kaupunkirakenteellisesti samaa kokonaisuutta, jonka mielikuvallinen urbaani keskus on omien kokemusteni mukaan Töölönlahden ja meren välissä. Hallinnollisesti kunnat ovat erillisiä, mutta kartasta erillisyyttä ei huomaa. Lukuisat rakennetut alueet hahmottuvat, mutta ne kieltäytyvät ryhmittymästä kolmeksi erilliseksi kunnaksi, vaikka miten päin katselisi. Tällainen jatkuva rakenne on vakiotilanne urbaaneilla alueilla. Kaupunkirakenteen voimalinjat hävittävät hallinnolliset rajat lähes näkymättömiin. Sivuhuomautuksena on pakko tässä vaiheessa mainita: en kannata kuntien yhdistämistä, sillä en usko keskittämisen tuottamiin iloihin, mutta yhteistyöstä uskon kaikkien hyötyvän.

Karttakokemus vastaa myös junan ikkunan läpi tekemiäni havaintoja ja satunnaisten tutustumiskierrosteni antia. Eri vuosikymmenten rakentaminen erottuu - tuolla on muutama 50-luvun rapattu kerrostalo talo, tässä 70-luvun harmaa elementtitaloryhmä ja tuossa 90-luvun valkean abstraktia - mutta en tiedä olenko Helsingissä vai Vantaalla vai Espoossa. Aluetta on vaikea tunnistaa nopeasti rakennetun ympäristön perusteella. Mieleeni palaa kysymys, miten Vantaa voisi olla enemmän.


Vantaata en pysty mieltämään yhdeksi kaupunkimaiseksi kokonaisuudeksi; Porvoon jostain syystä pystyn, ehkä vanhan Porvoon omaperäisen voiman takia. Vantaa voisi olla enemmän, jos sen erilliset kaupunginosat, keskukset olisivat jokainen erikseen enemmän. Tarkoitan Korson, Kivistön, Myyrmäen ja muiden kaupunginosien kehittämistä omanlaisikseen ”kyliksi”. Tikkurilalla on jo tunnistettavaa karaktääriä: joki, vanha tehdas, Heureka & omaperäinen silta ja vanha asema. Myös eri vuosikymmenet jo näkyvät, on myönteisessä mielessä hyppysellinen historiallisuutta. On kiinnostavaa nähdä miten nykyinen melko massiivinen rakentaminen Tikkurilan omaperäisyyttä edistää. Ristiriidatkin voivat olla kiinnostavia.

Reseptini ”Vantaan enemmäksi tulemiseen”: toimiva ja monipuolinen kaupunginosa ja hyvämittakaavainen arkinen arkkitehtuuri. Toisaalta Heureka osoittaa, kuinka välttämättömiä myös kaupunkikuvalliset kohokohdat ovat.