Kati Vierikko on
ympäristötieteiden tohtori, väitellyt kestävästä metsätaloudesta ja tutkii tällä
hetkellä kaupunkiluonnon monimuotoisuuden ja kulttuurien yhteisvaikutusta
kansainvälisessä tutkimushankkeessa.
Tarkastelen
kirjoituksessani kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja sen tarjoamia hyötyjä
kaupunkilaisille kolmen esimerkin kautta: luonnon terveysvaikutukset,
luonnosta oppiminen ja maaperän merkitys hyvinvoinnillemme. Luonnon
monimuotoisuuden väheneminen uhkaa ihmisten hyvinvointia, myös kaupungeissa.
Kaupungin viheralueet tarjoavat virkistyksen lisäksi monia, monille
tunnistamattomia hyötyjä. Monille asukkaille luonnonläheisyys on tärkeä
asuinpaikan valintatekijä.
Vantaa
ylpeilee olevansa luonnonläheinen kaupunki. Kerskailuun on syytäkin. Suomalaiset
kaupungit ovat eurooppalaisessa mittakaavassa vihreydessään huippuluokkaa.
Lähivirkistysalueet ovat helposti saavutettavissa ja kaikille asukkaille
tasapuolisesti tarjolla. Meillä ei Suomessa ole yksityisten omistamia
kaupunkipuistoja, golfkenttiä lukuun ottamatta, joihin vain harvoilla ja
valituilla on pääsy.
Luonto luo hyvinvointia. Luonnon terveyshyödyt syntyvät monen kanavan kautta. Luontoalueet houkuttelevat ulkoilemaan, edistävät fyysistä (ja psyykkistä) terveyttä. Luonnon tarjoamat esteettiset elämykset ja vihreä ympäristö vaikuttaa rentouttavasti. Viheralueet mahdollistavat sosiaaliseen kanssakäymiseen. Laajat metsäalueet myös vaimentavat melua ja parantavat ilmanlaatua. Työ- ja asiointimatkoilla on myönteisiä vaikutuksia, kun vähintään puolet kävellen, juosten tai pyöräillen kuljetusta reitistä kulkee viheralueilla. Metsät ja puistot auttavat palautumaan stressistä. Luontoalueilla on selvä positiivinen vaikutus mielialaan, kun viheralueilla vieraillaan säännöllisesti tai vähintään 5 tuntia kuukaudessa. Japanilaiset ovat lanseeranneet terveysmetsä –käsitteen, sillä he ovat havainneet että elimistön vastustuskyky paranee pidemmillä luontoretkillä ja vaikutus voi kestää jopa kaksi viikkoa.
Luontosuhde
pitää oppia ja sitä pitää opiskella. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että läheinen
luontosuhde lapsena kasvattaa ympäristötietoisia aikuisia. Varsinkin takapihan
villi joutomaa, jossa kaikki rikkaruohot saavat kukkia rauhassa tai metsäalue,
jossa luonnon omat prosessit ovat rakentaneet lapsille oivallisen
”peikkometsän” maapuineen ja keloineen, sallivat lapsien leikkiä ja kokea
luonto omalla tavallaan. Koulun tai päiväkodin luontoretkipäivä voi herättää
lapsen innostuksen omaan ympäristöönsä. Lähiluonnon saavutettavuus läheltä ja
helposti pitää säilyttää erityisesti päiväkodeille ja koululaisille.
Mielenkiinto luonto kohden pitää herättää.
Suomalainen
kaavoittaa betonimiljöötä. Rikas ja terve maaperä on uhanalainen laji, jonka suojeluun emme
ole Suomessa vielä heränneet. EU on asettanut tavoitteita maaperän
kartoittamiseen ja suojeluun. Kaupunkiympäristössä luonnonvarainen,
alkuperäinen maaperä on yleensä kokonaan muokattu, moneen kertaan siirretty,
varastoitu ja myllätty. Hyödynnämme maata tehottomasti. Kuvitelma, että maata
riittää on johtanut tehottomaan rakennustapaan. Yhtä henkilöä kohden Suomessa
on tuotettu valtava määrä päällystettyä pintaa. Tiivistyvä kaupunkirakenne ja
rakentaminen hävittävät alkuperäisen maaperän ja usein se sekoittuu alimpien
maaperäkerrosten kanssa.
Maaperän
mirkobit ylläpitävät elämää. Elämää, ravinteita ja ravinnekiertoa ylläpitävä, makro- ja mikro-organismeja
kuhiseva maaperä on ohut kerros (5-8 cm) elottoman maaperän päällä. Asvaltilla katetun maaperän ns.
asvaltti-indeksi kasvu kulkee käsikynkässä allergian ja astman räjähdysmäisen
lisääntymisen kanssa. Puhutaan ns. allergiaindeksistä. Allergiologian
professori Tari Haahtela kehottaa meitä työntämään kädet multaan ja
palauttamaan suora kosketus luontoon, sillä kaikki mihin me kosketamme, mitä
syömme, hengitämme tuottaa ihollamme monimuotoisen mikrobioston, joka
ylläpitää kehomme normaalia vastustuskykyä ”pahis”mikrobeja vastaan.
Tehdään
luonnosta elämäntapa - yhdessä. Haastan meidät arjen ahertamiseen ja rutiineihin uppoutuneet
kansalaiset avaamaan kaikki aistimme maistelemaan, haistelemaan, kokemaan ja
näkemään lähiluonto. Vaaditaan myös
kaavoittajia havahtumaan lähiluonnon monimuotoisiin terveys- ja
hyvinvointivaikutuksiin. Säästetään luontoa jokaiselle omakohtaiseksi
kokemukseksi.
